Fazerin yritysvastuuohjelma on jaettu kuuteen osa-alueeseen, jolloin toimenpiteitä päästään paremmin johtamaan ja mittaamaan. Jokaiseen osa-alueeseen liittyy kehitystarpeita ja tavoitteita, mutta myös tehtyjä linjauksia ja saavutuksia. Yritysvastuu tarkoittaa Fazerille seuraavien osa-alueiden tavoitteellista johtamista:
Fazerin yritysvastuuohjelman puitteissa otettiin isoja edistysaskelia vuonna 2011. Fazerilla käynnistettiin muun muassa konsernitasoisten energialinjausten laadinta, luotiin Fazer Food Services -liiketoiminta-alueelle yhteiset ympäristötavoitteet ja -mittarit sekä aloitettiin kaikki raaka-aineet käsittävän riskianalyysityökalun laadinta.
Fazerilla käynnistettiin myös kuluttajapalautejärjestelmän uudistus, jonka tuloksena saadaan myös yritysvastuuseen liittyvä palaute entistä tehokkaammin kehitystyön tueksi.
Vuonna 2012 yritysvastuuohjelman jalkauttaminen Fazerilla jatkuu edelleen. Pääpaino on erityisesti ympäristöohjelman, vastuullisen hankinnan sekä kuluttaja ja vastuullisuus -osa-alueen edistämisessä.
Fazerin liiketoiminnan kannattavuus luo taloudellisesti kestävän pohjan yritysvastuulle ja...
Aktiiviset kuluttajat ja asiakkaat ovat saaneet yritykset terävöittämään vastuullisuustyötään....
Fazer on arvostettu ja pidetty työpaikka, jossa työsuhteet ovat pitkäkestoisia.
Ympäristöön liittyvät kysymykset kiinnostavat nykyään yhä useampia. Fazer tekee ympäristön...
Laadukkaat raaka-aineet, alkuperä ja arvoketjun läpinäkyvyys ovat hankinnan avainsanoja....
Sidosryhmien odotukset ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat, joten myös sidosryhmätyö on...
Fazerin missiona on luoda makuelämyksiä. Asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö ovat toiminnan perusta.
Oy Karl Fazer AbKonsernijohtoFazerintie 6, VantaaPL 400941 HELSINKI
P +358 20 555 3000F +358 20 555 3128